Jokohan sitä alkaisi olemaan tarpeeksi vahva pitämään itsestään huolta? Opetella rakastamaan itseään eikä vaimentaisi huonoja fiiliksiä ruoalla.

Tässä on nyt mennyt puoli vuotta ilman että kukaan on tullut valittamaan kuinka väärin teen asioita tai on kyttäämässä selän takana. Kukaan ei huuda aiheetta tai väärinkäsitysten vuoksi. Ei ole tarvinnut katsella vierestä kun
hyviä ihmisiä kehutaan ja palkitaan. Olo alkaa olla kaikin puolin rauhallinen ja olen uskaltanut jopa vieraiden ihmisten pariin. Eikä kukaan ole tyrmännyt ajatuksiani ja kääntänyt selkäänsä.

Olisiko nyt aika löytää iloa elämään ja elämänilo?