Viimeisen tunnin aikana ehti adrenaliinitaso ja pulssi nousta useammankin kerran ja puheluita otin suuntaan jos toiseenkin. Vakuutusyhtiön maksamaa rahaa oli ilmestynyt tilille puolet vähemmän kuin aikaisemmin. Arrgh! Ensiksi epäilin että verokorttini ei ole mennyt perille ja pidätysprosentit olisivat olleet sen mukaiset. Sain kuitenkin tiedon että eläkettä on myönnetty vain atk-kurssin ajalta. (Tässä vaiheessä veri pakeni kasvoiltani.) Kauhealla paniikilla etsin kuntoutussuunnittelijoideni  yhteystietoja. Ja voi elämän kevät; sähköpostini ei aukea!! Soittoa asiakaspalveluun hiusten repimisen lomassa. Sain toisen suunnittelijan lopulta puhelimella kiinni ja hän lupasi hoitaa asian kuntoon. Ihmetteli kyllä kovasti asiaa kun minulle on kuitenkin tehty opintosuunnitelma ja ja ja....  


Jännää muuten että vaikka olen täällä kotona kiehunut kiukkua ja manaillut olen puhelimessa ollut mielestäni iloinen, ystävällinen ja naureskellutkin.  Vai löinkö luurin korvaan miehelleni jossain vaiheessa? Sieltä taisi tulla taasen jotain hyviä neuvoja...