Lunta ei ole näillä leveysasteilla nähty edelleenkään kuin puolen päivän jaksoissa. Vettä sitäkin enemmän.


Mitään erikoista ei ole tapahtunut ja päivät vaan lipuvat jotenkin eteenpäin. En osaa oikein keskittyä mihinkään kunnolla ja aikaansaanti on sen mukaista. Lieneekö häiriintyneellä unella jotain tekemistä asian kanssa.

Lauantaiksi on menoa iltakahvien merkeissä kotikylän suuntaan. Tuttumme ovat rakentaneet itselleen omakotitalon ja saimme kutsun sitä katsastamaan. Sain idean ommella parin koristetyynyjä tuparilahjaksi. Martta-verkostoa* käytin sen verran hyväksi että sain tietooni sohvien värin.  Kissa-aiheen olin jo päättänyt aikaisemmin kun tiesin pariskunnan eläinrakkaiksi. Hieman on ompelut vielä kesken. Jossain vaiheessa tuli sellainen wau-fiilis kun tunsin onnistuneeni harvinaisen hyvin värien kanssa. Isäntää olen välillä vaivannut kun olen miettinyt eri kangasvaihtoehtojen välillä. Ylensi itse itsensä Tyynytoimikunnan Taiteelliseksi Direktoraatiksi. Mä olen kuulemma sitten vaan tavallinen työläinen joka toteutta Herra Direktoraatin toiveita ;)

*Martta-verkosto sisältää kaikki ystävät, tutut, tutun tutut, vanhat työkaverit, sukulaiset, sini- vihreä ja harmaakantiset maatilakirjat, viimeisen veropörssin ja googlen. Mikään ei jää Martta-verkostolta salaan...